maanantai 17. kesäkuuta 2013

Synttärit lähestyy!

Näin se on, meikätyttö täyttää vuosia heinäkuussa! Ikinä en ole synttäreitä viettänyt, mutta nyt vietän. Näitin nukkuessa puolille päivin ehdin miettiä kaikkia kivoja asioita, mitä lahjoiksi toivoisin. Laitan toiveeni tähän ja mahdolliset hankintapaikat, ettei kenelläkään olisi hankaluuksia lahjusteni löytämisessä.

Toive nro 1 - uusi ruokakuppi. Tarvitsen tätä, sillä on hyvin vaikeaa syödä kokonaista kananmunaa pyöreäpohjaisesta kupista. Ja onhan tämä hauska. Siihen on kirjoitettu lentäviä lauseitani. Näitä kuppeja löytää esimerkiksi Mustista ja Mirristä. Eli täältä. Nisin mielestä en tarvitse tätä, enkä muutenkaan yhtään mitään uutta. Näiti on onneksi aina puolellani ja hankkii minulle melkein kaiken mitä tarvitsen!


Toinen toiveeni on... PENTUJA!!! Olen raskaana, mutta pennut eivät vain tule ulos. Olen niitä odotellessa salaa hoitanut lelujani, mutta eihän ne ole sama asia kuin oikeat pikkupallerot. Näitillä ja nisillä menee hermot, kun toteutan hoivaviettiäni ja sen vuoksi leluni viedään minulta pois. Joten haluan pentuja. Ihan sama onko se pentu oma vai jonkun toisen, kunhan saan hoitaa sitä!


Kuten nokkelimmat kuvasta lukevat, kolmas toiveeni on saada tavata herra tai rouva Supikoira. Olen kuulemma joskus alaikäisenä (n. reilun 2kk ikäisenä) tavannutkin kyseisen lajin edustajan, muttei minua kiinnostanut. A) se haisi pahalta, B) se oli kuollut, C) oli pimeää ja märkää ja D) minua väsytti! Ei näitiäkään koskaan kiinnosta mikään, jos sitä väsyttää tai on nälkä. Ei siis minuakaan! Olen viimeaikoina käynyt tutkimassa metsiä ja nähnyt supikoirille tarkoitettuja leikkimökkejä, joita näitin veli Aleksi niille on rakennellut. Valitettavasti yhtään supikoiraa ei ollut leikkimässä. Aleksi aina kertoo, kuinka on saanut supikoiria kiinni, mutta enpäs ole minä nähnyt yhtään pörrökaveria vielä! Eli Aleksi: Katsoppas nyt tuota kuvaa ja erityisesti supikoiraa ja sen jälkeä. Tuo minulle supi! Tai laita edes pakkaseen, että nään sen kun tulen seuraavan kerran käymään. Supikoiria löytää metsistä. Jos supea en saa, niin käy minulle jäniksen papanakin. Ne on niitä pieniä pyöreitä, joita löytää maasta ja ne maistuvat hyvältä!

Tässä oli kuumimmat toiveeni. Tärkeä päivä on 21.7, joten nyt hopihopi hankkimaan lahjoja maailman ihanimmalle Epsulle!


3 kommenttia: